![]() |
PäätoimittajaMerja Miettinen, hallintoylihoitaja, dosentti, merja.miettinen@premissi.fi |
Merja Miettinen Premissin päätoimittajaksi
Kuopion yliopistollisen sairaalan hallintoylihoitaja, dosentti Merja Miettinen on aloittanut Premissin uutena päätoimittajana. Hänellä on vankka kokemus tieteestä ja opetustyöstä mutta myös pitkä käytännön työkokemus ylihoitajana.
Hän sanoi Premissin 5/2011 haastattelussa, että ”hoitotyön johtajan tehtävä on sovittaa ammattialan kehittäminen ja osaaminen potilaan hoitoprosessiin sekä prosessiin eri ammattiryhmien kanssa.”
Hän totesi myös, että ”johtajalle on tärkeää hahmottaa kokonaisuuksia ikään kuin helikopterinäkymällä ja löydettävä oma osuutensa kokonaisuudesta”.
Hän on valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 1983 Mikkelin sairaanhoito-oppilaitoksesta, vuonna 1986 kätilöksi Kuopion sairaanhoito-oppilaitoksesta ja terveydenhuollon maisteriksi vuonna 1992 Kuopion yliopistosta. Väitöskirja syntyi vuonna 1996 terveydenhuollon hallinnon ja talouden laitoksessa. Miettinen on hoitotyön johtamisen dosentti Tampereen yliopistossa.
Päätoimittajana Merja Miettinen haluaa vauhdittaa alan johtajuuskeskustelua, kansainvälisyyttä ja saada mukaan myös nuoria johtajia vaihtamaan ajatuksia ja kehittämään yhteistyötä.
![]() |
Tieteellinen päätoimittajaVuokko Niiranen, professori, vuokko.niiranen@uef.fi |
![]() |
ToimituspäällikköMinna Kataja, gsm 044 529 0033, minna.kataja@fioca.fi |
![]() |
UlkoasuTanja Tervonen, Visual SKILLA, tanja.tervonen@skilla.fi |
Toimitusneuvosto
Premissin toimitusneuvosto tukee toimitusta lehden sisällön kehittämisessä. Toimitusneuvosto edustaa valtakunnallista eri alojen huipputietämystä.
Toimitusneuvostoon kuuluvat:
| Mikko Nenonen lääkäri, konsultti | Merja Merasto Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja | Pekka Huuhtanen emeritusprofessori |
| Olli Nylander tietojohtaja | Vuokko Niiranen professori | Tiina Mäki henkilöstöjohtaja |





